Siirry sisältöön
Kajaanin PallokerhoSeura ja juniorit · 1933Aloita pesis
EdustusNaisten ja tyttöjen edustusjoukkueetKainuun Naispesis Oy – Kajaanin Pallokerhokepis.fi →
Kajaanin Pallokerho ry · vuodesta 1933

Pesistä Kajaanissa,kaikenikäisille.

Olemme Kajaanin Pallokerho ry. Vastaamme junioritoiminnasta ja seuran arjesta Kajaanissa – pesisliikkarista ikäluokkajoukkueisiin ja aikuisten harrasteryhmiin. Aloittaa voi milloin vain, ja edetä niin pitkälle kuin haluaa.

Joukkue kokoontuu piiriin kentän keskellä ennen peliä.

Etsitkö edustusjoukkueita?

Naisten ja tyttöjen edustusjoukkueet ovat nyt osoitteessa kepis.fi

Edustusjoukkueista vastaa Kainuun Naispesis Oy – Kajaanin Pallokerho. Ottelut, joukkueet, uutiset ja kumppanuudet löytyvät yhtiön omalta sivustolta. Tämä sivusto on seuran ja junioreiden koti.

Juniorit

Ryhmät ja joukkueet

Kaikki ryhmät →

Ryhmä valitaan iän ja tason mukaan. Jokaisella ryhmällä on oma yhteyshenkilö, jolta voi kysyä treeneistä ja kokeilukerroista.

4–6-vuotiaat

Kunnariketun pesisliikkari

Liikutaan ja leikitään monipuolisesti kannustavassa ohjauksessa. Opetellaan motorisia taitoja, pesiksen alkeita sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan liikkumaan lasten kanssa.

Treenit Keskiviikkoisin klo 17.00–18.00, Lohtajan koulun sali. Talvikausi alkaa 21.10.2026.

YhteysAada Ronkainen

Lue lisää →Ilmoittaudu →

Tytöt ja pojat 2019–2020

G-juniorit

Harjoituksissa liikutaan monipuolisesti ja tutustutaan pesiksen alkeisiin kannustavassa ohjauksessa. Seuran uusin ryhmä.

Treenit Maanantaisin klo 17.00–18.00, Lohtajan koulun sali. Talvikausi alkaa 19.10.2026.

YhteysHenna-Mari Hakala, vastuuvetäjä

Lue lisää →Ilmoittaudu →

Tytöt 2015–2018

Tyttöpesiskerho

Pesiskerhossa liikutaan monipuolisesti ja tutustutaan pesiksen alkeisiin kannustavassa ohjauksessa.

Treenit Keskiviikkoisin klo 18.00–19.30, Lohtajan koulun sali. Talvikausi alkaa 21.10.2026.

YhteysAada Ronkainen

Lue lisää →Ilmoittaudu →

Tytöt ja pojat 2015–2018

EF-juniorit

Noin 20 innokasta pesäpalloilijaa. Tärkeintä ovat yhdessä tekeminen, oppimisen ilo ja hyvä joukkuehenki. Kesällä pelit Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella.

Treenit Maanantaisin klo 18.00–19.30 ja torstaisin klo 17.00–18.30, Lohtajan koulun sali. Talvikausi alkaa 19.10.2026. Kesällä Liikuntapuiston pesäpallostadion 2–3 kertaa viikossa.

YhteysTeemu Saarela ja Hanna Airaksinen

Lue lisää →

Tytöt 2012–2015

D-tytöt

Iloinen, innokas ja motivoitunut joukkue, jota yhdistää rakkaus lajiin ja into kehittyä yhdessä. Harjoituksia kolmesti viikossa.

Treenit Tiistaisin klo 17.00–18.30 ja torstaisin klo 18.30–20.00, Lohtajan koulun sali. Keskiviikkoisin klo 15.30–16.30 Kajaanihalli (juoksu ja fysiikka).

YhteysMinna Kettunen

Lue lisää →

Pesispolku

Pihalta pääsarjaan

Juniorit →

Polku alkaa leikistä ja jatkuu niin pitkälle kuin pelaaja itse haluaa. Jokaisella askeleella on oma ryhmänsä – ja edustustasolla oma yhtiönsä.

Alku

Pesisliikkari ja pesiskerho

Leikkiä, juoksua ja ensimmäiset lyönnit. Ei sarjapelejä, ei paineita. Mukaan pääsee kesken kauden.

G–E

Omat sarjat

Treenit porukassa ja ensimmäiset matsit. Jokainen pelaa. Opitaan pelipaikat ja pelin idea.

D–B

Ikäluokkajoukkueet

Harjoittelu ympäri vuoden, sarjat ja SM-tason turnaukset. Tyttöjunioreissa teemme yhteistyötä Sotkamon Jymy-Pesiksen kanssa.

Edustus

Kainuun Naispesis Oy

Naisten ja tyttöjen edustusjoukkueet pelaavat Kainuun Naispesis Oy:ssä. Sama seura, oma sivusto.

kepis.fi →

Harrastuksen aloittaminen

Näin lapsi pääsee alkuun

Hinta ja ilmoittautuminen →

Aloitusvaiheen talvikausi 2026–2027 alkaa viikolla 43 Lohtajan koulun salissa. Mukaan tarvitset sisäliikuntavaatteet, sisäpelikengät ja juomapullon – välineet löytyvät järjestäjän puolesta.

4–6-vuotiaat

Kunnariketun pesisliikkari

Liikutaan ja leikitään monipuolisesti kannustavassa ohjauksessa. Opetellaan motorisia taitoja, pesiksen alkeita sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan liikkumaan lasten kanssa.

Treenit Keskiviikkoisin klo 17.00–18.00, Lohtajan koulun sali. Talvikausi alkaa 21.10.2026.

YhteysAada Ronkainen

Lue lisää →Ilmoittaudu →

Tytöt ja pojat 2019–2020

G-juniorit

Harjoituksissa liikutaan monipuolisesti ja tutustutaan pesiksen alkeisiin kannustavassa ohjauksessa. Seuran uusin ryhmä.

Treenit Maanantaisin klo 17.00–18.00, Lohtajan koulun sali. Talvikausi alkaa 19.10.2026.

YhteysHenna-Mari Hakala, vastuuvetäjä

Lue lisää →Ilmoittaudu →

Tytöt 2015–2018

Tyttöpesiskerho

Pesiskerhossa liikutaan monipuolisesti ja tutustutaan pesiksen alkeisiin kannustavassa ohjauksessa.

Treenit Keskiviikkoisin klo 18.00–19.30, Lohtajan koulun sali. Talvikausi alkaa 21.10.2026.

YhteysAada Ronkainen

Lue lisää →Ilmoittaudu →

Harrastuksen aloittaminen →

Strategia

Mihin keskitymme

Seuran strategian painopisteet.

  1. 01Yhteisöllisyys
  2. 02Junioritoiminnan kasvattaminen ja valmentajatoiminta
  3. 03Markkinointi ja viestintä