15
KES
16.00
Naisten Ykköspesis, Pohjoislohko

KPK - Seinäjoen Maila-Jussit  

Kajaanin liikuntapuisto

Neljän pisteen viikonloppu

Viikonlopun kotituplan toinen ottelu pelattiin sateiden sävyttämässä lauantai-illassa. Perjantain voiton jatkoksi Pallokerho onnistui taistelemaan itselleen viikonlopun toisen voiton niukimmalla mahdollisella erolla, kotiutuslyöntikilpailussa. Ottelu päättyi kotijoukkueelle siis 2-1 (2-3, 4-2, 2-1). Kotijoukkueen peliä vaivasivat edelleenkin ulkopelivirheet, joiden avittamana seinäjokiset nappasivat ottelun ensimmäisen jakson voiton. Ottelun toisella jaksolla kotijoukkue oli jo 0-2 tappioasemassa ennen viimeistä sisävuoroa. Viimeisen sisävuoron kärsivällinen, taistelu nosti kuitenkin Kerhon jakson 4-2 voittoon. "Pakko nostaa KPK:lle hattua tuon viimeisen sisävuoron johdosta. Hyvin löivät siihen ratkaisevat pinnat, joista pari oli ihan ottamatonta. Ihan ansaitsevat voiton siis tästä pelistä." kehaisee vastustajaansa Maila-Jussien pelinjohtaja Mikael Sillanpää. Ennen tuota viimeistä vuoroa kotijoukkueen sisäpelin tekeminen oli sekavaa ja virheiden sävyttämää. Sen myöntää myös kotijoukkueen pelinjohtaja Kalle Airaksinen. "Seitsemän vuoroa oli melkoista taistelua, että mitähän tästä tulee. Sitten tuossa lopussa onnistuttiin saamaan peräkkäisten onnistumisten putki kovalla riskillä ja kovalla hyökkäyksellä. Aika hakemista on vielä monen asian kanssa, mutta onneksi saatiin tältä viikonlopulta neljä pistettä mukaan. Paljon muuta ei tältä viikonlopulta jää käteen"

Kajaanin Pallokerho jatkaa pelejään heti tiistaina, kun se aloittaa tuplapelireissunsa Lappeenrannasta. Pesä-Ysit - KPK ottelu alkaa tiistaina Vanhalla kentällä klo 18. Mielenkiintoa otteluun lisää se, että Pesä-Ysien joukkueessa pelaa aiemmilla Ykköspesis-kausillaan Kajaanin Pallokerhoa edustanut lyöjäjokeri Mette Leskinen. Keskiviikkona Kerho matkustaa Kymenlaaksoon, Kouvolaan, jossa se kohtaa klo 18 alkavassa ottelussa Kuusankosken Puhdin. Etelän kiertueensa jälkeen joukkue jää juhannustauolle.

Seinäjoen Maila-Jussien parhaana pelaajana raati palkitsi 80 prosenttista kärkilyöntiä pelanneen Olivia Katajan. Kotijoukkueen paras oli jälleen erinomaisia otteita kopparin tontilla esittänyt ja kotiutuslyöntikisan ratkaisevan juoksun lyönyt Elina Huttunen (kuvassa). Kuva: Inka Hurskainen.

Ottelun tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/85133

Ottelun lehdistötilaisuus:



Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista



Kajaanin Pallokerho ry

Kehräämöntie 7, PL 124, 87400 KAJAANI

kpk@kajaaninpallokerho.fi